Kiinni jäit! Myös virtuaalisessa residenssissä täytyy ihmisen syödä.

Elämä virtuaalisessa residenssissä on jännittävää. Ja kun astuu ovesta, voi tulla ulos mistä vain.

Kun katson pilvetöntä yötaivasta, näen syvälle kaksiulotteisen mielen avaruuteen. ”Mielen” siksi, että tähtitaivas on samalla tavalla käsittämätön kuin lukija on itselleen mysteeri. Avaruus on ”kaksiulotteinen” sivu saumattomasti nidotulla aukeamalla, toinen lehti valkoista paperia, toinen mustetta, johon tähtien tyhjä valo tihkuu puhdasta merkitystä. >>

Torstaisin nostan esille sellaisia verkosta löytyviä tekstejä, videoita, julkaisuja jne., jotka ovat innoittaneet minua tai tuottaneet runouden ja pelien välisiä yhteyksiä koskevia oivalluksia. Tämän kertainen lukuvinkki on filosofinen aikakauslehti niin & näin ja erityisesti sen numero 2/12 (Pelit ja Leikit & Nick Land).

Peli vuorostaan perustuu symbolisiin sopimuksiin, jotka ovat tavalla tai toisella kielen piirissä. Siinä missä leikki on anarkiaa kauneimmillaan, pelillä on perusteensa ja rajansa. Nämä kaksi eivät silti ole vastakohtia eivätkä poissulje toisiaan, vaan leikilliset ja pelilliset piirteet voivat yhtyä samassa tilassa ja eleessä. Peli voidaan lyödä leikiksi, ja leikki voi tihentyä peliksi. Kokeellisen taiteen kannalta on merkillepantava Huizingan väite, että kreikan poiesis sinänsä on perusluonteeltaan leikkitoimintaa, toisin sanoen se ”kuuluu hengen leikkitanhuville”(4). Poiesis syntyy ”pyhästä leikistä”, joka koetaan ”ihmeenä, juhlahurmiona ja pyörteenä”(5) . Ei siis ole yllätys, että Huizingalle runoilija on leikkijöiden leikkijä, ”vates, riivattu, täynnä jumaluutta, raivohenkeä”(6) . Kirottu runoilija on riivattu leikkijä. >>

Päivän sitaatit tulevat Antti Salmisen esseestä Sattuman voitto – historiallisen avantgarden leikkejä ja pelejä, ja ne käsittelevät mm. peliä, leikkiä ja runoutta sekä sattumaa. Siirry "pelinumeron" verkossa olevaan sisältöön ekstroineen. >>

Stéphane Mallarméen runo Nopanheitto (Un coup de Dés jamais n’abolira le Hasard, 1897) on avantgardetraditioiden pelin poetiikan ikoninen alkukuva ja sen runomuotoinen manifesti. ”Kaikki ajattelu heittää noppaa” keskeissäe toteaa, mutta toisaalta teoksen nimen mukaan ”nopanheitto ei milloinkaan poista sattumaa”. Aforismi on lähes tautologia, mutta tautologia tunnetusti säilyttää totuuden: pelin ydin on sattumassa, ja hyvä peli on sattuman manaamista ja sen kohdatessa sille antautumista. Sattuma ei ole säännön vastakohta eikä sulje sitä pois, ja monissa avantgardistisissa peleissä sattuma mahdollistaa uuden säännöllisyyden löytämisen ja säännön noudattaminen tekee sattumista väkeviä ja entistä odottamattomimpia. >>

Hyvä idea heijastuu lopputuloksesta, vaikka todennäköisesti kaikki muuttuukin matkan varrella, niin kuin näkyväksi kirjoitettu teksti muokkaa kirjoittamisen käynnistänyttä ajatusta. >>

Textualeyes on prosessi, jonka aikana pohdin, kuinka tekstiseikkailupelejä voisi lähestyä runouden keinoin. Alempaa löytyvä kuvaruutukaappaus on työnimellä Elementit kulkevasta peliprojektista. Siinä pelaaja toimii valitsemalla sanoja näyttöön ilmestyvien "sanakonstellaatioiden" joukosta.

Suunnittelun ohjenuorana toimii yksi lause: Sanat ovat pieniä maailmoja, ympärillä unen avaruus. Siinä hyperlinkkien toiminta rinnastuu uneen; sekä pelin maailmalla että jokaisella sanalla on neljä perusominaisuutta: tuli, vesi, maa ja ilma. Kun pelaaja valitsee sanan, hän tulee samalla muuttaneeksi – tulkinnasta riippuen – maailman luonnetta tai omaa paikkaansa siinä.

Seuraavan kuukauden aikana palaan useasti tähän projektiin. Ajatuksenani on kirjoittaa merkinnät – joko työpäiväkirjan tai (Y/N):n puolelle – ainakin runouden omalaatuisista suhteista pelimaailman rakentamiseen ja tarinankerrontaan, vastaan tulevista ongelmista ja siitä, kuinka Elementsin osalta yritän ratkaista näitä kysymyksiä.